Vuokatin vaellus
Luontoliikkujan syksyn kohokohta Vuokatin vaaroilla
Vuokatin Vaellus on syyskauden avaustapahtuma Vuokatin vaaramaisemissa. Tapahtuma kokoaa tänä vuonna yhteen vaelluksen, ja joogan harrastajat. Matkaan kannattaa lähteä koko perheellä, sillä tarjontaa löytyy myös perheen pienimmillekin.
Tapahtuman ytimen muodostaa Suomen vanhin vaellustapahtuma Vuokatin Vaellus, ja viikonlopun täydentävät Joogavaellus sekä pienten lasten perheille suunnattu Perhevaellus.
Tapahtuman pääareenan muodostavat Vuokatin vaarat, joista kukin voi nauttia tavallaan. Toiselle ne tarjoavat fyysisiä haasteita, kun taas toinen löytää niistä unohtumattomia vaelluselämyksiä. Pisimmillä vaellusreiteillä osallistujat pääsevät kokemaan mm. Vuokatin UKK-reitin legendaarisen 13 vaaran ylityksen.
Vaelluspäivän kruunaavat viralliset Vaellustanssit Naapurinvaaran Huvikeskuksella! Lauantai-iltana esiintymässä ovat Antti Ahopelto & Etiketti ja Virpi Piippo orkestereineen. Napikselle on linja-autokuljetukset Sotkamosta, Vuokatista ja Katinkullasta. Hinnat ja aikataulut löytyvät Napiksen kotisivuilta.
Vuokatista löytyy tapahtuman aikaan myös paljon muuta oheisohjelmaa ja tekemistä. Onhan kyseessä Suomen monipuolisin lomakeskus.
TERVETULOA MUKAAN KAIKKIEN AIKOJEN VAELLUSTAPAHTUMAAN!
Huomenna perjantaina 12.5. vietetään Suomen lasten metsäretkipäivää! 💚 Kyseessä on lasten oma retkijuhlapäivä, jonka tavoitteena on antaa iloa ja ohjata lasta nauttimaan, tutkimaan ja oppimaan metsästä. Nyt on hyvä aika alkaa sunnittelemaan metsäretkeä yhdessä lasten kanssa huomiselle tai vaikkapa äitienpäiväviikonlopulle! 🤩🌲
🌲 Hyvää Maailman metsäpäivää tänään 21.3. 🌲 Myös tänään on hyvä muistaa metsien merkitys osana elämäämme. Metsät tarjoavat meille ruokaa, energiaa, toimeentuloa ja ovat samalla erottamaton osa mielenlaatuamme. Metsässä koemme olevamme rauhassa ja yhteydessä luontoomme. Samalla metsät tuottavat hiljaista, mutta elintärkeää hyötyä elinympäristöömme suojelemalla maaperää ja puhdistamalla ilmastoamme 🌏 YK:n yleiskokouksen julistuksen myötä luotu Maailman metsäpäivä onkin erinomainen hetki juhlia ja nauttia metsän olemassaolosta esimerkiksi lähtemällä metsäretkelle! 💚
Talven muikein kuvakisa on käynnissä! 💜 Endurance Kainuu haastaa juuri sinut nappaamaan talviloman muikeimman hiihtoretkikuvan ja julkaisemaan sen Instagramissa aihetunnisteilla #VuokattiHiihto2023 ja #TomorrowIsYours 📸 Sunnuntaihin 12.3.2023 mennessä eniten tykkäyksiä keränneen kuvan julkaisija voittaa Salomonin sukset! Lisäksi Vuokatti Hiihto 2023 -raati palkitsee kaksi muikeinta koko perheen hiihtoretkikuvaa Holiday Club -lahjakorteilla. Kuvakisa on käynnissä 22.2.-12.3.2023, joten nyt kannattaa lähteä ladulle! 😊❄️
Mukavaa ystävänpäivää kaikille luonnon ystäville! 🥰 Merkkaa jo kalenteriin, että lauantaina 16.9.2023 vaelletaan Kainuun vaaroilla yhdessä ystävien kanssa! 🧡